Tänään, tiistaina, on kulunut tasan kuukausi siitä, kun mun lento saapui Bergamon lentokentälle. Ekan kuukauden jälkeen voin sanoa olevani tyytyväinen, että lähdin tänne. Olen oppinut paljon enemmän kuin osasin odottaa, vaikka etenkään alku ei ollut ihan helppo ja pari ensimmäistä viikkoa kului itkien. Enkä ole edelleenkään varma perheestä tai siitä, kuinka kauan tahdon täällä olla.
Tässä on muutama kohokohta ensimmäiseltä kuukaudelta.
Brescian linna
Ensimmäisen sunnuntain vietin kävellen ympäri Brescian linnan aluetta. Linna sijaitsee vanhan kaupungin laidalla ja koko Brescia näyttää aivan upealta sieltä katsottuna. Niitä maisemia katsellessa tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että mä ehkä selviän tästä matkasta - ainakin mulla on hyvää jäätelöä ja kauniit maisemat. Oli itse linnakin hieno ja olisi varmaan ollut kiinnostava käydä museoissa, jotka alueella ovat.
Bologna
Bologna ylitti kaikki mun odotukset. En tiennyt tästä bolognesen kodista oikeastaan mitään ennen siellä käyntiä, joten odotuksia ei paljon ollutkaan. Kaupunki yllätti mut suuruudellaan ja kauneudellaan. Oli ihana viettää päivä kävellen katettuja jalkakäytäviä pitkin ja ihastellen punertavanhehkuisia taloja. Mun lempparinähtävyydet olivat Piazza Maggiorre ja siellä oleva Neptunuksen patsas, sekä kaksi tornia.
Venetsia
Venetsiasta mulla oli paljon odotuksia, onhan se yksi maailman tunnetuimmista kaupungeista. Varmaan juuri sen vuoksi en nauttinut Venetsiasta yhtä paljon kuin Bolognasta. Sää oli hyvä ja sanoisin Venetsiaa yhdeksi kauneimmaksi näkemäkseni kaupungiksi, mutta Bologna on tällä hetkellä mun suosikki. Kävin myös mahtavassa Dogen palatsissa, opiskelijakortilla se oli sen verran halpa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi, se näytetään hyväksynnän jälkeen :)