Joulu on ohi (tai jouluinnostus, loppiaiseenhan se joulu oikeasti päättyy) ja pian alkaa taas seuraava vuosi. Ennen vuotta 2017 mä ehdin vielä käymään Ruotsissa ja palaamaan takaisinkin. Lähtö on siis tänään illemmalla. Nyt mä kuitenkin palaan vielä hetkeksi jouluun ja esittelen muutamia saamiani joululahjoja.
Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin. Toivoin tätä ja Emma Clinen Tytöt-kirjaa joululahjaksi, mutta sain vain tämän. Kirja kertoo Peetusta, joka on kastettu Petraksi. Hän on transpoika ja täytettyään 18 vuotta hän menee korjausleikkaukseen.
Irrallinen levyasema. Vaikka mä kuinka tykkäänkin tästä mun uudesta koneesta, välillä tuntuu, ettei tässä olisi riittävästi USB-reikiä. Levyasemakin tästä puuttuu, joten on viimeisen puolen vuoden aikana lainannut siskoni konetta katsoessani sarjojen tuotantokausia levyiltä. Nyt mun ei enää tarvitse odottaa siskoa pois koneeltaan eikä hänen tarvitse ärsyyntyä huoneeseeni jääneestä koneestaan, koska voin katsoa levyjä omallakin koneella. Olenkin jo ehtinyt katsoa One Tree Hillin ensimmäisen tuotantokauden.

Lämmin yöpuku. Äitiä ärsyttää, että nukun yöpuvun siasta hupparissa ja lökäreissä. Mulla on usein öisin niin kylmä, ettei aina kolmetkaan villasukat riitä lämmittämään mua ja joskus mulla on kaksi paksua peittoa päällekkäin. Äiti päätti ratkaista tämän yöpukuärsytyksensä ostamalla mulle lämpimän ja oikeanlaisen yöpuvun.
Marimekon kukkaro. Mun tädiltä saa aina jotain Marimekon tuotteita ja onhan tämäkin aika söpö. Ainakin väliaikaiseen käyttöön tämä tulee, koska mun lompakon vetoketju meni rikki eikä kolikot enää pysy siellä. Saa nähdä jatkuuko tämän käyttö vai tuntuuko musta liian mummolta käyttäessäni tätä (haha).
Leffaliput ja lahjakortti. Mä kävin alkuvuodesta leffassa ainakin kerran kuukaudessa, mutta syksyllä se jäi vähän vähäisemmäksi juuri rahan puutteen vuoksi. Nyt mä sain kolme leffalippua eli alkuvuoden leffakäynnit on turvattu! Ollaan suunniteltu, että käytäisiin katsomassa ainakin Kaikenkattava kauneus. Ja toi Bik Bokin lahjakortti tulee todellakin tarpeeseen!
Mitä joululahjoja te saitte ja mikä oli paras?

Tosi kivoja lahjoja! Täälläkin saatiin perus leffaliput lahjaksi ja ajatuksena oli mennä katsomaan tuo Passenger elokuva :-)
VastaaPoistaAi niin, sekin vaikuttaa tosi kiinnostavalta!
PoistaMäkin oon tyytyväinen :)
VastaaPoista