perjantai 23. joulukuuta 2016

Loma!

Vihdoinkin voin ottaa lomaa liikoja vaativasta filosofian opettajasta ja aikaa vievästä läksykasasta! Läksykasa on kyllä lomaillut jo vähän pidempään, sillä olin viimeisenä viikkona jo niin joulutunnelmissa, ettei fysiikan läksyt oikein houkutelleet. Myös ylimääräinen pitkä päivä lisäsi väsymystä.

Mun joululoma alkoi jo tiistaina joulukirkon ja sitä seuranneen joulupuuron jälkeen. Mun piti laittaa tämä postaus jo silloin, mutten saanut näitä kuvia kaverin koneelta ennen tätä torstai-iltaa. Mulla ei ole paljoa suunnitelmia täksi lomaksi. Joulun vietän perheen ja sukulaisten kanssa kotona ja Tapanin päivän jälkeen lähden parin kaverin kanssa käymään Ruotissa. Mun on jo pidempään tehnyt mieli käydä taas Tukholmassa.

Vaikka mä kuinka toivoisin, koulujutut eivät jätä mua rauhaan lomallakaan. Ensimmäisenä päivänä loman jälkeen mua odottaa matikankoe. Edellinen kurssi ei mennyt niin kuin toivoin, joten tähän on vähän pakko panostaa. Myös isot ruotsin ja englannin sanakokeet odottavat mua. Taisin lisäksi valita vähän liian paksun kirjan luettavaksi äidinkielen kurssilla.


Huomisen joulun mä aion viettää kuitenkin suvun seurassa rentoutuen ja aloitan kouluhommiin valmistautumisen vasta uuden vuoden jälkeen. Enkä mä jaksa (enkä aio) rehkiä hiki hatussa varmaan silloinkaan. Loma on loma ja silloin kuuluu rentoutua!

Mä todella yritän palata mun entiseen postaustahtiini tässä lähiaikoina ja mulla on kyllä suunnitelmia seuraaville viikoille. Mun oli tarkoitus tehdä ennen joulua pari postausta, mutten saanut niihin kuvia ja näidenkin saamiseen meni aikaa. Ehkä mä pikkuhiljaa löydän sen oikean tahdin taas.

Hyvää joulua!

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi, se näytetään hyväksynnän jälkeen :)