tiistai 14. helmikuuta 2017

Maailma tarvitsee enemmän sinua, ystäväni

bff1
Sinulle voi kertoa mitä vain luottaen siihen, ettet kerro asiaa kenellekään. Olet aina valmiina kuuntelemaan minua ja osaat aina valita oikeat sanat lohduttamaan. Saat parannettua mielialaani ihan vain parilla pienellä sanalla, vaikka olisin kuinka stressaantunut tai ahdistunut. Saat minut nauramaan, kun kukaan muu ei saa.

Jaksat aina auttaa minua valitsemaan minkä paidan ostan ja tiedät kokoni paremmin kuin minä itse. Estät minua ostamasta niitä kamalimpia paitoja ja hyvältä tuntuvia farkkuja, jotka löystyisivät parissa viikossa. Autat minua etsimään juuri sellaisen hupparin, jota olen pitkään etsinyt. Ilman sinua kaikki vaatteeni olisivat liian suuria ja löysiä.
bff2
Olet valmis jättämään harrastuksesi tullaksesi luokseni, kun minusta tuntuu yksinäiseltä. Enkä voi kiittää sinua siitä kylliksi tai korvata treenikertojasi millään.

Ilman sinua olisin lähettänyt vajaita wilmaviestejä opettajille ja palauttanut kirjoitusvirheiden täyttämiä esseitä. Kannat osaa stressistäni, vaikket aina ehkä tiedäkään sitä. Autat minua lähettämään tärkeitä sähköposteja ja keksit mistä löytäisin aikaa läksyjen lisäksi muulle touhulle.
bff3 Olet aina vetämässä minua ylös sängyn pohjalta tekemään jotain. Ja jaksat keksiä jotain muutakin kuin Netflixin katsomista sipsien kanssa. Pidät huolen, etten pysy sisällä sellaisina juhlapäivinä kuten uusi vuosi.

Vaikka minua ärsyttää, kun puhut bussimatkoilla, kun haluaisin vain katsella maisemia ja kuunnella musiikkia tai kun et osaa päättää ostatko ruman mekon vai vielä rumemman paidan, olen onnellinen siitä, että olet osa elämääni. Olet hyväsydämisin ihminen, jonka tunnen eikä sinulle voi olla pitkään vihainen. Maailma tarvitsee enemmän sinua, ystäväni. Kiitos, että olet maailmassani.

3 kommenttia:

  1. Ihana postaus ja ihania kuvia! Muutenkin kiva blogi, jäin kyllä heti lukijaksi :)
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se näytetään hyväksynnän jälkeen :)