keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Koska olen nainen


Mä en halua saada kukkia naistenpäivänä. Vaikka kukat ovatkin nättejä, mun rooli naistenpäivänä ei ole vastaanottaa miesten kukkia ja kehuja naisten ihanuudesta. Naistenpäivänä on tarkoitus juhlistaa naisten sosiaalisia, poliittisia ja taloudellisia saavutuksia ja nostaa esille naisten asemaa koskevia epäkohtia.

Lapsena mä ihmettelin naistenpäivää. Mä en nähnyt naisten ja miesten asemassa mitään eroa. Mä en ajatellut, että nainen kuuluu kotiin lasten luo, vaikka mun äiti olikin kotona mun kanssa, kunnes täytin kuusi. Mä en ajatellut, että olisi olemassa tyttöjen ja poikien värejä ennen kuin sain kuulla kaveriltani, etten voi tykätä sinisestä, koska se on poikien väri. Mä leikin pienenä niin barbieilla kuin pikkuautoillakin.

Onneksi mä myöhemmin tajusin, että kyllä mäkin voin tykätä sinisestä.

Mä oon onnellinen siitä, että mä saan olla nainen Suomessa. Mä saan äänestää ja asettua ehdolle, kouluttautua juuri siihen ammattiin, mihin haluan ja voin pyrkiä vaikka presidentiksi. Saan itse päättää kehostani ja siitä, mitä teen elämälläni tai kenen kanssa sen vietän - oli se sitten poika tai tyttö.

Vaikka Suomessa naisten ja miesten välinen tasa-arvo on muuhun maailmaan verrattuna hyvä, on täälläkin korjattavaa. Moni ajattelee edelleen, että on olemassa niitä juttuja, jotka kuuluvat vain tytöille ja niitä juttuja, jotka kuuluvat vain pojille. Koulujen liikuntatunneilla tytöt pelaavat ringetteä, kun pojat pelaavat jääkiekkoa. Näin oli ainakin meillä vielä vuosi sitten. Suomessa tunnutaan ajattelevan myös, että kun yksi nainen on saavuttanut korkean aseman, tasa-arvo on saavutettu. Mihin me tarvitaan uutta naispresidenttiä, kun meillä sellainen oli jo? Niin, yksi kahdestatoista on ollut nainen, joten tasa-arvo on saavutettu. (huomaa sarkasmi)

Mua ärsyttää, että 'naisten juttuja' pidetään vähän hömppänä. Nainen nähdään vahvana heti, kun hän hakee miesvaltaiselle alalle tai tykkää vähän 'poikamaisemmista' jutuista. Mikseivät myös niistä tyttömäisemmistä jutuista pitävät voi olla vahvoja naisia? Mun mielestä jokainen nainen on vahva.

Naiset ovat vahvoja. Myös sinä, vaikka joku väittäisi muuta.

Mä juhlin naistenpäivänä sitä, että mä saan tykätä autoista, huulipunasta, purkkapopista, metallista, punaisesta, sinisestä tai vaikka niistä kaikista. Mä saan käyttää pinkkejä ja mustia vaatteita ja saan vetää hiukseni lyhyiksi tai kasvattaa ne lattiaan saakka. Musta voi tulla palomies, poliisi, sairaanhoitaja tai arkkitehti. Mun ei tarvitse ajaa jalkakarvojani. Eikä tämän sanominen tarkoita automaattisesti sitä, etten niitä ajaisi.

Mä saan tehdä ihan mitä itse haluan siitä huolimatta, että olen nainen. Mä saan tehdä ihan mitä itse haluan, koska olen nainen.

Hyvää naistenpäivää!

9 kommenttia:

  1. Upea kirjoitus, kaikki asiat ovat niin totta tässä tekstissä!

    VastaaPoista
  2. Siis aivan upeesti kirjotettu ja joka sana täyttä asiaa! Toi alotus oli tosi hyvä.
    On tyhmää että edelleen asiat luokitellaan tyttöjen ja poikien lokeroihin. Autot, pelit ja urheilu on poikien juttu. Meikit, vaatteet ja juoruaminen tyttöjen. Eikö asiat voisi olla toisin päin tai sekoitettu? Suomessa asiat on hyvin, mutta vielä on jonkin verran korjattavaa että voitaisiin oikeasti väittää täällä olevan kunnollinen tasa-arvo.

    http://paula-beautyqueen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oon samaa mieltä, etenkin ihmisten ajatusmalleissa on korjattavaa.

      Poista
  3. vau, olipa hyvin kirjoitettu! muutenkin kiva blogi, aivan ihana banneri :)

    little-things-blogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Mahtava kirjoitus oon t ä y s i n samaa mieltä sun kanssasi! :) Multa löytyy ulkokuoreni alla aika kova feministi, joten tällaisia on aina kiva lukea, erityisesti koska näitä löytyy niin harvoin vaikka seuraan lähinnä naisten blogeja. Sulla on muutenkin upea ulkoasu ja taitoa kirjoittamiseen, joten täytyipäs liittyä lukijaksi😊

    http://toverit.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. Tosi ihanasti tehty postaus, oikeesti <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se näytetään hyväksynnän jälkeen :)