Se on kasvanut pois!

Minä kesällä 2012, juuri otsatukan leikkuun jälkeen

Istuin kampaajan tuolille, enkä ollut vieläkään varma mitä halusin tehdä hiuksilleni. Äiti oli autossa ehdottanut otsatukkaa, mutta pelkäsin, ettei se sopisi minulle. Tiesin sen poiskasvattamisen kestävän kauan, mutta silti tavallaan halusin sellaisen. Joten kampaajan laitettua päälleni viitan, pyysin häntä leikkaamaan minulle otsatukan.

Viihdyin otsatukassa 11-vuotiaasta 14-vuotiaaksi, vaikka välillä mulla meni siihen hermot. Välillä se kasvoi niin pitkäksi, että hipoi melkein nenänpäätäni, mutta kampaaja leikkasi sen aina mielestäni liian lyhyeksi. Välillä leikkaaja oli äiti, mutta joskus päätin kiireessä leikata sen itse. Eikä siitä koskaan seurannut mitään hyvää. Lopulta mä en enää jaksanut sitä yhtään. Kahdeksannen luokan talvella päätin alkaa kasvattaa sitä pois.

Kuva kesältä 2015, jonka laitoin entiseen blogiini samasta aiheesta

Kasvatusprosessi oli tosi tuskaisaa mulle. Mä en saanut kasvatettua mun otsatukkaa sivuotsikseksi, joten laitoin sen aina pinneillä kiinni päälaelleni (kuva: vasen ylänurkka). Kotona mä laitoin sen yleensä sivuun yhdellä pinnillä (kuva: oikea ylänurkka). Joskus ulos lähtiessä mä jaksoin alkaa piilottamaan sen erilaisten kampausten taakse. Mutta yleensä mulla ei ollut aikaa.

Ysin syksyllä otsatukasta tuli liian pitkä laittaa pinneillä päälaelle, mutta se ei myöskään pysynyt nätisti alhaalla. Mä aloin pitää mun hiuksia ponnarilla koko ajan (poikkeuksena instagram-kuvat). Samoihin aikoihin leikkasin pitkistä hiuksistani noin 20 senttiä pois, mutta kukaan ei huomannut sitä, koska mulla oli aina ponnari. Ja kun vihdoin uskalsin avata ponnarin, hiukseni olivat kasvaneet takaisin entisiin mittoihinsa.

Nyt mä voin vihdoin sanoa päässeeni eroon otsatukasta. Mä pystyn pitämään hiuksia auki ja otsatukka pysyy ihan siististi siellä missä sen kuuluukin. Otsatukka oli ihan kiva, mutta mä oon onnellinen, ettei mulla enää ole sitä. Enkä varmaan koskaan palaakaan siihen.